maanantai, 18. toukokuu 2009

Mistä tietää kevään tulleen?

Leskenlehdet ja hiirenkorvat yhtenä merkkinä, mutta tarkoitinkin nyt harjoittelun kannalta katsottuna. Koulujen luokkaretket ovat lähes suurin työllistäjä toukokuussa. Lumien sulettua ulkoaktiviteetit ovat tulleet minullekin tutuksi. Trapetsihyppy kuusi tai kolme metriä korkean puutolpan päältä (sen varmistaminen) on laji, johon olen päässyt tutustumaan kunnolla. Muita ulkolajeja ovat Kiiking-keinu, jättikiikku (jota hallissakin toteutetaan) metsägolf, frisbeegolf (tai jotain sinnepäin) ja vaijeriliuku lammen yli.

Palatakseni vielä trapetsihyppyyn. Kypärä päässä kokovaljaiden ja varmistusköyden kanssa hypätään tolpan päästä reilun metrin päässä olevaan tankoon. Siinä sitten roikutaan ja köyden avulla hyppääjä lasketaan alas. Varmistaminen on  kyllä helppoa, mutta on siinä joitain muistettavia asioita. Alussa en niitä kaikkia muistanut, mutta nyt alkaa jo sujua.

Tänään aamupäivästä oli edellä mainittuja ulkolajeja ja iltapäivällä tuttuja sisälajeja (seinäkiipelyt, kiikku, jousi- ja puhallusputkiammunnat). Minun hommiin kuuluivat ensin trapetsit sekä avustaminen lammen ylityksessä ja kiipeilyjen varmistaminen. Ihana sää ja mukavia asiakkaita, olin itsekin oikein hyvällä tuulella. Tällaisiä päiviä voisi olla enemmänkin. Ei sillä etten pääsääntöisesti viihtyisi töissä, oli vain jotenkin erikoisen hyvä päivä.

Kun kerran aloitin kysymyksellä niin tasapainon takia lopetankin sellaisella. Mistä tietää, että on koko päivän varmistanut kiipeilyjä? Vastaus löytyy katsomalla käsiin. Molemmat ovat vähän likaisen näköiset ja minulla varsinkin oikean käden pikkusormen syrjä on musta. Köysistä tartuu käsiin likaa. Lika tullee niihin karabiineista ja varmistuslaitteesta.

388E584AE65268867C66B05DDF5FA403.png

torstai, 30. huhtikuu 2009

Huhtikuu

Olen tainut hieman laiminlyödä tätä blogia.

Muutamia poimintoja huhtikuun harjoittelusta. Kuukauden aloitusta leimasi vahvasti Resto-kilpailu Imatralla. Kokemus, jonkalaista varmastikin harvoin enää tulee eteen. Kisojen aikana olisi ollut työpäiviäkin, mutta osallistumiseni ei tuottanut ongelmia. Minua päin vastoin kannustettiin työantajan puolelta osallistumaan.

Kuntoremontin seurantaviikkoja oli muutama, ei juurikaan mitään uutta. Uutta sen sijaan olivat muutamat lajit, joihin pääsin tutustumaan vasta tässä vaiheessa harjoittelua, Kiiking-keinu, trapetsihyppy sekä köysitikkaat. Köysitikkaat kuuluivat samaan pakettiin kuin köysilaskeutuminen. Viime laskeutumista oli jo niin paljon aikaa, etten enää muistanut kaikkia solmuja ja ohjausasioita, mutta kärsivällisesti ne minulle opetettiin uudestaan. Rakentelin muutaman kerran varmistuspisteen torniin yksin ja luulen nyt muistavani tästäkin eteenpäin, miten homma toimii. Sain myös varmistaa laskeutumista yksin (linnanherra vieressä toisella pisteellä). En voi sanoa, ettenkö olisi hieman mokaillutkin, mutta loppupuolella ohjelmaa aloin saada rutiinia ja varmuutta tekemiseeni.

Muuten työt olivat samankaltaisia kuin ennenkin, seinäkiipeilyn ja trampoliinin varmistamista, pomppulinnaa yms. Tämän lähemmäs rutiinia ei tässä yrityksessä pääse.

388E584AE65268867C66B05DDF5FA403.png

keskiviikko, 25. maaliskuu 2009

Palautetta ja oparin aihe

Tilannepäivitystä sitten viime kerrasta. Asiakasryhmiä on ollut jonkinverran. Melkein päivittäin oikeastaan, mutta pitkiä päiviä ne eivät ole olleet. Tavanomaisia lajeja, kiipeilyjä ja trampoliinia, pääasiassa koululaisryhmille.

Harjoittelu on noin puolivälissä ja ihan kunnon palautekeskustelukin on nyt käyty. Ahkera ja motivoitunut olen, mutta se ei ole nyt tärkeää. Tärkeää on se, missä minulla on parannettavaa. Ääneni pitäisi olla kuuluvampi ja selkeämpi. Ei tullut tämä palaute puun takaa, olen itsekin samaa mieltä. Varsinkin, jos olen hieman hermostunut tai epävarma, tiedän puhuvani liian nopeasti.  

Oparirintamalta hienoja uutisia! Minulla on nyt aihe opinnäytetyöhön, pääperiaatteena kehittää tuote, tuotteita, zorb-palloille. Katsokaa vaikka YouTubesta, jos zorbing ei ole lajina tuttu. Palloja ei ole vielä edes tilattu, mutta minulle on kyllä luvattu, että ne tulevat. Huonompi juttu allekirjoittaneen oparille, jos näin ei tapahdukaan. Silti leijuin joitakin senttejä maan pinnan yläpuolella sen päivän kun aihe varmistui.

Osa teistä tietääkin (äiti ainakin), etten mielelläni laita tunnistettavia kuvia itsestäni tai muistakaan nettiin. En tee poikkeusta nytkään, mutta alla olevassa kuvasta voitte minut nähdä, laskeutumassa hyppyritornista alas. Kuvasimme tänään mainoskuvia laskeutumisesta ja skifoxeista.

lauantai, 14. maaliskuu 2009

Leijan lennätystä

Asiakasryhmiä on hiihtolomien loputtua harvemmin, joten meille jää nyt aikaa hieman itsekin opiskella lajeja, joita yrityksellä on tarjolla. Niinpä kokoonnuimme -kaikki neljä- eilen puolenpäivän aikoihin järven jäälle ja me harjoittelijat pääsimme tutustumaan hiihtoleijojen lennättämisen maailmaan. Leijoja käytetään leijahiihtoon, mutta tällä kertaa harjoittelimme vain leijojen käsittelyä. Sitäpaitsi en edes omista suksia tai lautaa, joten en valitettavasti taida päästä kokemaan lajin koko hienoutta.

Pilvinen päivä. Kuvassa etualalla yksi harjoittelijoista lennättää punaista harjoitteluleijaa, pinta-alaa muistaakseni noin 3 neliömetriä. Taka-alalla opetellaan isomman leijan, 5 neliötä, lennätystä. Suurin leija on 9 neliön kokoinen.

Itse lennätin vain kahta pienempää, sillä jo viiden neliön leija raahasi minua vähän väliä tuulen mukana. Se tietysti on koko homman idea, mutta näin leijankäsittelyharjoituksissa ei olisi ollut järkeä minun lennellä jatkuvasti hankeen, sillä sitä olisin isolla leijalla tehnyt. Pienten ihmisten perheessä opin jo varhain että "pieni on kaunista", mutta tässä tapauksessa pieni olisi ollut myös äkkiä ja jatkuvasti ilmassa.

Tästä kuvasta ehkä paremmin hahmottuu, miten näitä leijoja lennätetään. Leijaa ohjataan ohjauspuomilla (kuvassa käsi peittää sen melkein kokonaan, mutta se on suora tanko, johon leijan narut on kiinnitetty). Ohjausliike on samanlainen kuin polkupyörän tangon ohjauksessa. Jos leija kaartaa esimerkiksi vasemmalle, sen liikerata suoristetaan kääntämällä puomi oikealle (puomin vasen puoli eteen) ja toisinpäin. (Ja nyt toivon, että osasin selittää tämän oikeinpäin, sillä opimme asian enemmän tekemällä kuin teoriassa.) Muutamia muitakin juttuja ohjaamiseen, leijan nostamiseen ja laskemiseen kuuluu, mutta on ehkä parasta etten niitä ala selittämään. Parituntisen perusteella en voi sanoa olevani ammattilainen ja saattaisin selittää jotain aivan väärin.

Isommissa leijoissa käytetään valjaita, johon leija kiinnitetään, joten käsillä ei tarvitse tehdä muuta kuin ohjata. Siinäkin oli kyllä hommaa mutta loppuajasta osasinkin ohjata leijaa kaatuessanikin :)

Todella hauskaa ja riittävän haastavaa. Jos olette joskus kuulleet flow-ilmiöstä, niin tämä tarjosi juuri sitä.

 

torstai, 12. maaliskuu 2009

Viimeinen lomaviikko

Ihan lyhyesti vain. Viimeinen perhelomaviikko oli niistä vähiten miellyttävä. Oli toki mukaviakin päiviä, mutta eräs lapsi oli niin vallaton, ilkikurinenkin, että mielestäni pilasi jotkin ohjelmat. Saattoihan vika olla meissä ohjaajissakin, kun emme saaneet häntä käyttäytymään. Pelkäämäni perjantai, jolloin oli ohjelmassa lasten lumikenkäretki, oli hankala, ei kuitenkaan niin paha kuin olin kuvitellut.

Perhelomien lisäksi näinä kolmena viikkona yritys tarjosi myös hiihtolomaohjelmia viikko-ohjelmatyylisesti. Eivät houkutelleet asiakkaita siihen malliin kuin Linnanherra odotti. Muutenkin on kuulemma ollut enemmän hintakriittisiä asiakkaita, taloustaantuma näkynee tässäkin. Myöskään leirikoulut eivät ole tilanneet ohjelmia entiseen tapaa. Jotkin tilaukset myöskin tehdään normaalia lyhyemmällä aikavälillä, tarkoitan että niitä ei tilata aikaisessa vaiheessa, vaan esimerkiksi parin viikon päähän.