Ihan lyhyesti vain. Viimeinen perhelomaviikko oli niistä vähiten miellyttävä. Oli toki mukaviakin päiviä, mutta eräs lapsi oli niin vallaton, ilkikurinenkin, että mielestäni pilasi jotkin ohjelmat. Saattoihan vika olla meissä ohjaajissakin, kun emme saaneet häntä käyttäytymään. Pelkäämäni perjantai, jolloin oli ohjelmassa lasten lumikenkäretki, oli hankala, ei kuitenkaan niin paha kuin olin kuvitellut.

Perhelomien lisäksi näinä kolmena viikkona yritys tarjosi myös hiihtolomaohjelmia viikko-ohjelmatyylisesti. Eivät houkutelleet asiakkaita siihen malliin kuin Linnanherra odotti. Muutenkin on kuulemma ollut enemmän hintakriittisiä asiakkaita, taloustaantuma näkynee tässäkin. Myöskään leirikoulut eivät ole tilanneet ohjelmia entiseen tapaa. Jotkin tilaukset myöskin tehdään normaalia lyhyemmällä aikavälillä, tarkoitan että niitä ei tilata aikaisessa vaiheessa, vaan esimerkiksi parin viikon päähän.